keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Thomas Mann - Kuolema Venetsiassa ja muita kertomuksia

Suomentanut: Oili Suominen, Eeva-Liisa Manner ja 
Aarno Peromies
Sivumäärä: 390
Painos ja vuosi: KK - 1985


Päätin tällä kertaa tarttua Kuolema Venetsiassa ja muita kertomuksia -kirjaan, joka täydentää mukavasti kyseisen herran kirjallissuuden tuntemustani. Kirja koostuu kahdeksasta novellista, joista merkittävin on juuri tämä Kuolema Venetsiassa. Tässä paketissa on poikkileikkaus Thomas Mannin koko urasta lyhyiden tarinoiden muodossa, joista voi päätellä onko tuotanto muuttunut vuosien saatossa.

Ensimmäinen tarina Pikku herra Friedmann ei tarjonnut itselleni paljonkaan, kertoi lähinnä kipeä päisestä miehestä joka sompaili rakkauden tuskissaan pikkuporvareita kuhisevassa yhteisössä. Sen sijaan Tristanissa avautui jo paljon juurevampia kuvioita, tässä tarinassa tapahtumakenttänä on "Rauhala" niminen parantola, jossa hoidetaan paremman yhteiskuntaluokan asiakkaita. Paikka on lähinnä "pöpilä", mutta myös fyysisiä vaivoja kuten tuberkuloosia laitoksessa hoidetaan. Ihmiset kohtaavat toisensa erilaisissa tilanteissa ja nämä tilannekohtaukset tarjoavat oman omituisen tunnelman.

Tonio Kröger kertoo tarinan jossa käsitellään mielenkiintoisella tavalla nuoren miehen kehitystä taiteilijaksi. Tässä mieleeni tulee toistuvasti Buddenbrookien Hanno, joka kamppailee sisäisen herkkyytensä kanssa. Toiseksi Toniosta saa hyvin heiveröisen käsityksen, kuinka hänen alemuutensa ajaa eteen päin kohti täydellistä eristäytymistä. Kun ihminen ajautuu taiteilijaksi, ei se välttämättä koidu siunaukseski, vaan saattaa muodostua kyynistäväksi ja kovettavaksi. Kaikessa ylenkatseisuudessaan taiteilijat muodostavat porukan, joka ei täysin hyväksy ja ymmärrä muita ihmisiä. Saattaapa aiheuttaa jopa kateutta tavallista vapautta kohtaan. Sen sijaan jos ihminen kokee olevansa näiden kumpaisenkin ryhmän ulkopuolella, aiheuttaa se holtittoman ja juurettoman etsinnän - elämän janon jota ei voi tyydyttää. Tonio Kröger tekee matkan kotiseudulleen ja lapsuuteen, herkän ja surullisen matkan, jonka aikana hänen täytyy tehdä sopimus itsensä kanssa. Onko hän sittenkin ihminen jossa on palanen kumpaakin, taiteilijaa ja säätyläistä? Olisiko taiteilijalla ollut edes varaa rakkauden tunteeseen? Oivallisesti Thomas Mann ohjaa novellin loppua kohti kauniisiin ja seikkaperäsiin kuvauksiin Tanskasta ja itämerestä, kosteista ja suolaisen tuoksuisista tunnelmista joissa Tonio löytää rauhan, tai sitten ei.

Pikkunätti novelli Vaikea hetki, kertoo lyhyenä kuvauksena taiteilijan elämästä. Ei pelkästään niin että taiteilija elää fyysisesti kuluttavaa ja railakasta elämää, vaan myös hänen värikäs ja monipuolinen mielikuvituksensa, ja myös kaikenlainen henkinen kuorma vanhentaa ja riuduttaa ennen aikoja, saavuttaen lopulta ruumiin täydellisen luhistumisen. Tarina on Mannille tyypillistä monisäikeistä pohdintaa, ehkä kuitenkin fyysisempään suuntaan kuin odottaa sopisi.

Päänovellissa Kuolema Venetsiassa odotukset olivat korkealla, eikä pettymykseen ollut mitään syytä. Tarinassa kirjailija Gustav Aschenbach lähtee kotinsa remonttia pakoon lomalle välimeren rannikolle, ja kuinka ollakaan hän päätyy Venetsiaan, kaupunkiin jossa hän on useita kertoja aiemminkin ollut. Jotenkin kaikki tuntuu kirjailijan mielestä erilaiselta. Jo saapuessaan kaupunkiin laivalla, hän tuntee painostavan ja sateisen kostean ilmapiirin. Kuinka tarunomainen Venetsia onkaan aina hänet toivottanut tervetulleeksi auringon suloisessa paisteessa, vaan ei nyt. Jotenkin kokonaisuutta häiritsee myös meikattu vanha ukko, joika kaikessa irvokkuudessaan ja vastenmielisyydessään saa aikaan ahdistavan ja epätodellisen tunnelman. Kuitenkin oltuaan hetken kaupungissa ja jo kerran lähdettyään sieltä, hän päättää painostavasta ilmanalasta huolimatta jäädä tähän tuhansien tarinoiden kaupunkiin. Aschenbach kohtaa ruokasalongissa yhtenä satumaisena hetkenä kauniin pojan, johon hän kohdistaa täydellisesti huomionsa. Tästä tapahtumasta kehittyy epäselväksi jäävä tunnesuhde tuohon poikaan, etäinen mutta herkkä - jopa jotenkin vastenmielisen epäilyttäväkin(pedofilia). Toisaalta tässä painotetaan taiteellista vapautta ja tiettyä välitöntä harmittomuutta, joka viittaa pikemminkin esteettisen kauneuden ehdottomaan arvostamiseen ja jopa rakastamiseen(ei niinkään erotisointiin).  Mielestäni taistelu käydään järjellisyyden ja tunteellisen järjettömyyden välillä. Ilmiselvästi poikaa varjostava kirjailija kohtaa vain elämän mahdottomuuden ja ehkä myös oman identiteetin ja vanhentumisen aiheuttaman kaukokaipuun menneisiin ja voimallisempiin aikoihin. Vaikka mies ei varsinaisesti kohtaa poikaa millään sanallisen saati fyysisen tilanteen tasolla, kehittyy heidän välilleen eleiden ja tapojen mukainen vuorovaikutus. Kuin jokin kummallinen kissa- ja hiirileikki.
Thomas Mann onnistuu tässäkin novellissa kuvailemaan monisanaisesti ja värikkäästi Venetsiaa, tapahtumia ja ihmisiä. Hikisiltä ja löyhkääviltä kujilta aina raikkaisiin ja suolaisiin merituulliin(Sirokkoihin), jotka puhaltavat aina Saharasta asti. Itse laitoin merkille nämä estetiikkaa ylistävät pikkutarkat ja monilta kantein kuvailevat, jopa paatokselliset kauneuden ylistykset. Kuinka ainoastaan taiteilija voi pukea sanoiksi tai kuviksi asian, jota ei voi todistaa muutoin kuin näkemällä sellaisen itse. Voiko täydellisen kauneuden omata vain ihminen, vai voiko sellaisen nähdä myös paikassa tai asiassa? Koleran repimä kaupunki nukahtaa lopulta surulliseen, mutta västämättömään ratkaisuun - kuolemaan, jota jo tarinan nimikin lupaa lukijalleen.
Kuolema Venetsiassa on pieni suuri novelli, joka sitä lukiessa muistuttaa pikemminkin täyspitkää romaania. Itse en olisi pitkästynyt vaikka kirja olisi ollut 400-500 sivua pitkä, ehkä jopa enemmänkin. Tämä on osoitus verrattomasta kirjoittajan taidosta ja mielikuvituksesta oman itsensä ja täydellisen fiktion välillä, sekä niiden kombinaatiosta. Jopa näinkin raskasta aihetta, surullistakin leimaa kuitenkin tietynlainen kepeys ja hetkeen tarttumisen tunnelma, saman tyyppinen kuin Niko Kazantsakisin kirjassa Kerro minulle, Zorbas. Mielestäni loistava novelli, kunhan suhtautuu hieman sinisilmäisesti aiheeseen.

Novellissa Hämmennystä ja varhaista tuskaa, järjestetään porvarisperheessä nuorten kutsut. Taloon saapuu jos minkäkinlaista, etupäässä parempaa sakkia juhlimaan ja tanssimaan. Esitysten tiimellyksessä kuullaan laulua ja soittoa, lopulta yltyen sekatansseihin. Vanhahko professori virittelee historiallisia keskusteluja, väistyen itseriittoisuuden häpeässään takalalalle. Tässäkin tarinassa nostetaan yhteiskuntaluokkien ja koulutuksen välisten erojen tuomat ristiriidat näkyvästi, tosin maltillisesti esiin. Kirjailija luo voimakkaita vuorovaikutus tilanteita ja kuvailee osuvasti rymän välisiä suhteita, niin huumorilla kuin(vähintään) puolivakavuudella. Lopulta pieni lapsikin ottaa tunnetasolla askeleen kohti aikuisuutta, mustasukkaisen ja omistushaluisen tunteen ilmauksen, joka kuitenkin väistyy unen tuomaan lapsen autuuteen. Oivallinen ja harmiton tarina. Voisin kuvitella että esim. Mika Waltari olisi voinut kirjoittaa kyseisenlaisen tarinan, maltillisen oikeistolaishenkisen seurapiirikuvauksen.

Toiseksi viimeisessä novellissa Mario ja taikuri, luo kirjailia pahaenteisiä ja hyytäviä tunnelmia. Tarina on kirjan ainoa 1.persoonassa kirjoitettu ja sikälikin omalaatuinen, että se on kerrottu menneessä aikamuodossa. Kertojana on siis perheen isä ja jotenkin sepitykset ovat dokumentaarisen oloisia. Perhe lähtee kylpylään viettämään lomaa pahaa aavistamatta. Jo aluksi tulee ongelmia paikallisväestön luutuneiden konservatiivisten tapojen vuoksi ja koko aika painostava tunnelma kasvaa pahaenteisemmäksi. Mario on perheen tuttavaksi muodostunut tarjoilija, kaunis, siro ja miellyttävä. Hän onkin ratkaisevassa asemassa novellin juonen suhteen. Kylpyläpaikkakunnalle saapuu myös taikuri, joka on omalaatuinen - varsinainen keikari. Näillä eväillä saadaan aikaan pelottava jopa sadunomainen tarina, joka on kuin pahaa unta ja jonka keskeisinä teemoina ovat suggestio, hypnoosi ja jopa okkultismi. Jotenkin odotin jopa pahempaa, kuin lopulta tulikaan. Tarina on näistä eniten trillerimäinen. Kirjailija viittaa oman aikansa fasismin nousuun ujuttamalla taikurille erinäisiä maneereja ja tapoja, kuten roomalainen tervehdys ja nationalismin ylistys. Talttuuko peto lopulta?

Viimeisessä novellissa Petetty vanhempi leskirouva alkaa elää tunnerikasta vaihdevuosien jälkeistä elämää. Voisi kai sanoa viidenkympin villitykseksi. Rosaliesta kuoriutuu oikea aikansa puuma, jota hänen jälkikasvunsakin voi vain ihmetellä. Pojan englanninkielen opettaja joutuu vanhemman himokkaan naisen uhriksi. Yllättäen tämän riehakas soidinpeli katkeaa kuitenkin kuin kanan lento. Luonto on järjestänyt yllätyksen, jota petoksenakin voisi pitää. Uskoo ken haluaa. Mielenkiintoinen pointti tässä tarinassa on se, että teema on pitkälti sama kuin ensimmäisessä novellissa. Eri ikäisten ihmisten pökerryttävä rakkauden kokeminen ja pettymys. Lisäksi Petetty tarjoaa paljon lääketieteellistä faktaa naisen patofysiologiasta. Tästä viimeisestäkin novellista olisi voinut kommentoida paljonkin, mutta siirränpä valtikan lukijalle.

Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa ja muita kertomuksia on yllättävänkin monipuolinen lukupaketti. Vaikka lyhyistä tarinoista jää usein valjuhko kuva, täytyy myöntää että näistä ei monessakaan niin käynyt. Vaikka kirja kattaa yli viisikymmentä vuotta tämän taiteilijan tuotantoa, on niissä kuitenkin samanlainen vire. Mielestäni kauttaaltaan melko synkkä kuva näistä jää, mutta toisaalta hyvin elämää ruotiva ja elämänkaarta tukeva. Seikkaperäinen ihmisten kuvailu on hyvin leimallinen tehokeino Thomas Mannin tuotannossa, tämä on hetkittäin jopa liiallisuuten menevä ja hahmostaan karikatyyrin tekevä. Tämä kirja on yksi parhaista novelli-kokoelmista mitä olen lukenut.

3 kommenttia:

  1. Hienosti kirjoitettu arvio jokaisesta novellista. mann oli mielestäni äärimmäisyyksien mestari kuvailuissaan...tosiaan hahmot olivat jopa karikatyyrejä välillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Luin itsekin vielä tämän kirjoitukseni ja korjailin muutamia (suorastaan karmeita)yhdyssana virheitä. Thomas Mann on kyllä mielenkiintoinen kirjailija, jonka tuotannossa on usein itsetunnon kanssa kamppailevia nuoria miehiä. Epäilemättä Hessen ohella yksi parhaita (edesmenneitä)saksalaisia nykykirjailijoita.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista